Klustereiden kehittäminen


Lakes vastaa yleisten yrityspalvelujen lisäksi mekatroniikkaklusterin,  viljaklusterin, hyvinvointiklusterin sekä matkailualan ja logistiikka-alueiden toimiala-kohtaisista kehittämis- ja verkostoitumispalveluista. Lahden tiede-  ja yrityspuiston vastuulla puolestaan on ympäristöklusteri, asumisklusteri, muotoiluala sekä käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta.

Ympäristöklusteri on Lahden alueen kärkiklusteri, perustuen alueella olevaan vahvaan ympäristöosaamiseen. Lahden alue on pääkaupunkiseudun ohella Suomen merkittävin ympäristöliiketoiminnan keskittymä. Mekatroniikkaklusteri, viljaklusteri sekä asumisklusteri ovat Lahden alueen kehityksen ja kasvun kannalta kivijalkaklustereita, jotka ovat jo vuosikymmenien ajan muodostaneet alueen teollisen perustan.

Klusterimallissa yritysten yhteyksiä ja yhteistyöverkostoa tarkastellaan ohi toimialarajojen. Klusteriin eli verkostoon voi kuulua pienten ja suuryritysten lisäksi myös koulutusorganisaatioita sekä alue- ja paikallisviranomaisia.

Klusterit toimivat yritysvetoisissa klusteriryhmissä ja toimialaryhmissä, joita Lakes sekä Lahden tiede- ja yrityspuisto koordinoivat. Klusteriryhmistä saadaan signaaleja tulevia kehittämistoimenpiteitä varten. Yrityslähtöisten hankkeiden avulla kehitetään yritysten toimintaa, lisätään työpaikkoja ja luodaan uutta liiketoimintaa.

Lue lisää Lakesin ylläpitämiltä klusterisivustoilta:

Lahden tiede- ja yrityspuiston vastuulla on ympäristöklusteri ja asumisklusteri:


Uutta

Latu teolliseen muotoiluun –näyttely Muotohuoltamolla
Näyttelykokonaisuus toteutetaan osana Lahden World Design Capital -vuoden 2012 ohjelmaa.

Lue lisää >

Liikettä!-hanke rakentaa päijäthämäläistä Liikunta-apteekkia
LIIKETTÄ!-hankkeessa terveysliikunta nähdään osana laajempaa hyvinvointitoimialan kehittämistä.

Lue lisää >

Päijät-Häme parantanut yritysmyönteisyyttään
Päijät-Häme on yrittäjien elinkeinopolitiikan mittaristo -kyselyn perusteella maan kolmanneksi yritysmyönteisin maakunta ja parantanut asemiaan merkittävästi.

Lue lisää >

Vt 12 kehätie -vetoomus luovutettu liikenneministeri Merja Kyllöselle
Lahdessa 24.1. pidetyn Päijät-Hämeen liikenneseminaarin yhteydessä luovutettiin liikenneministeri Merja Kyllöselle vetoomus Valtatie 12 eteläisen kehätiehankkeen puolesta.

Lue lisää >

Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy – LAKES, Askonkatu 9 F, 15100 Lahti
Puh. 0207 809 320 | Yritysneuvonta 0207 809 322 | Faksi 0207 809 321
etunimi.sukunimi@lakes.fi